Kirjoittaja:

Hillevin puutarha

Hillevin puutarhassa kasvatuksen ilosta nautitaan ympäri vuoden ja jaetaan niin onnistumiset kuin epäonnistumisetkin. Blogia kirjoittaa intohimoinen kotipuutarhuri, jolla on taipumus höyrähtää kaikkeen, mihin ikinä ryhtyykään. Hillevi kirjoittaa myös Maatiaiskanasen Elämää-blogia, joka koostuu puutarhailun lisäksi perheen arjesta, kanojen hoidosta, askartelusta.

Kirjoitukset:

12.12.2022

Joulun kukka-asetelmia

Tarkoituksenani oli tänä vuonna tehdä jouluksi hyvin perinteisiä kukka-asetelmia sammaleineen päivineen, mutta talvi yllätti asetelmien tekijän. Ehkä ei pitäisi tulla yllätyksenä näin joulukuussa, että lunta saattaa sataa, eikä se ensilumi välttämättä sula, mutta siitä huolimatta sammaleet jäivät lumien alle. Jostain […]

Lue lisää >

28.11.2022

5 muistoa kesästä

Kouvolassa on satanut lunta ja ulkona näyttää jo hyvin talviselle. Palaan vielä hetkeksi kesään ennen kuin siirryn joulun odotukseen. Iloitsin viime kesänä siitä, että kärhöt, joita istutin useampi vuosi sitten, ovat nyt kasvaneet niin isoiksi, että ne kukkivat runsaasti ja […]

Lue lisää >

14.11.2022

Satojen sipulien voimin kevään odotusta

Tiedätte varmaan sen tunteen, kun menette ostamaan kukkasipuleita ja huomaatte niiden olevan hyvässä alennuksessa? Jos ajatuksena oli ostaa muutama pussi, niin se kymmenkertaistuu kuin huomaamatta ja unohtuu todellisuus siitä, että sipulit pitää istuttaakin johonkin. En ole useampaan vuoteen istuttanut kukkasipuleita, […]

Lue lisää >

31.10.2022

Mikä puutarhassa epäonnistui tänä vuonna?

Puutarhakauden voisi sanoa olevan päätöksessä ja on aika tehdä perinteinen yhteenveto onnistumisista ja epäonnistumisista. Viime postauksessa kerroin onnistumisista ja nyt vuorossa on epäonnistumiset. Totesinkin, että tänä vuonna riittää paljon peiliin katsomista. Suurin epäonnistuminen tänä vuonna liittyi lannoitukseen ja maanparannukseen kasvimaalla. […]

Lue lisää >

17.10.2022

Mikä puutarhassa onnistui tänä vuonna?

Puutarhakauden voisi sanoa olevan päätöksessä ja on aika tehdä perinteinen yhteenveto onnistumisista ja epäonnistumisista. Aloitetaan onnistumisista ja ensi kerralla pohditaan niitä epäonnistumisia. Tämän vuoden paras yllättäjä oli ehdottomasti omenat. Sinällään hassua, koska juurikin omenapuut olimme jo kaatamassa, sillä koimme niiden […]

Lue lisää >

03.10.2022

Tämän vuoden paprikat – jatkoon vai ei?

Tänä vuonna kasvatin ennätysvähän erilaisia paprikoita. Valitsin vuoden alussa vain 5 lajiketta, eli Ramiro Yellow, Ramiro Red, Pimiento, Mini Chocolate Bell ja Mini Bell Yellow. Näistä olin aiemmin kasvattanut vain keltaista Ramiroa. Sen olin todennut erinomaiseksi paprikaksi, joten halusin kokeilla […]

Lue lisää >

19.09.2022

Syksyn satoa

Kasvihuonekausi alkaa nyt olemaan ainakin meillä ihan loppusuoralla. Kylmyys on jo joinain öinä päässyt vauriottamaan kurkkuja ja vesimeloneita, mutta paprikat pärjäilevät vielä hyvin. Nyt viimeisen viikon aikana on alkanut ilmestymään myös hometta, kun ovet ja ikkuna on jatkuvasti kiinni eli […]

Lue lisää >

05.09.2022

Hyvästi lämpö ja tervetuloa syksy

Vielä viime postauksessa nautin lämpimästä syksystä ja elättelin toiveita, että kelit jatkuisivatkin niin ihanan lämpöisinä. Mutta kylmyys iskikin ihan yks kaks ja syksy tuntui saapuvan lähes yhdessä yössä. Vaikka kesän kuumuus välillä tuskastutti, niin olen siitä huolimatta ehdottomasti kesäihminen ja […]

Lue lisää >

22.08.2022

Mitä kuuluu puutarhaan?

Kelien puolesta ei uskoisi, että eletään loppukesää, kun on niin lämmintä. En tosin valita ollenkaan! Olisikin aivan ihanaa jos lämpö jatkuisi pitkään ja saataisi kesälle kunnon jatkoaika. Kaikki kasvit eivät tosin tätä kuivuutta ja hellettä arvosta. Perennapenkit ovat selkeästi kärsineet […]

Lue lisää >

08.08.2022

Kärhöjen aikaa

Rakastuin kärhöihin kymmenisen vuotta sitten. Niiden kukat lumosivat minut aivan täysin ja haalin erilaisia kärhöjä kaikkialta, missä kävin. Olemme muuttaneet tuona aikana useampaan kertaan ja usein kärhöt ovat jääneet edellisen kodin puutarhaan. Nyt olemme asuneet nykyisessä kodissamme reilu 5 vuotta […]

Lue lisää >

25.07.2022

Heinäkuun loppua

Heinäkuu alkaa olemaan lopuillaan ja samalla mieleen alkaa hiipimään ajatus lähestyvästä syksystä. Onneksi ihan vielä ei ole sen aika, eli vielä ehditään nauttimaan kesästä, vaikka koulujen alkaminen alkaa olemaan monissa perheissä jo mielessä. Osa hortensioista on jo alkanut kukkimaan ja […]

Lue lisää >

11.07.2022

Hedelmätarhan satotoiveita

Tähän aikaan vuodesta on ihana kierrellä puutarhassa katsomassa, miltä tuleva sato voisi parhaimmillaan näyttää. Luonnosta kun ei koskaan tiedä, niin ei voi kuitenkaan vielä varmaksi sanoa, että näin ja näin paljon tulee esimerkiksi omenoita tai päärynöitä, mutta jos hyvin käy, […]

Lue lisää >

27.06.2022

Kasvihuoneen kuulumisia

Tänä vuonna kasvihuoneessa ei ole samanlaista riemujuhlaa kuin aiempina kesinä. Viileällä alkukesällä ehkä on oma osuutensa, mutta suurin tekijä lienee liian vähäinen lannoitus. Paprikat voivat hyvin ja ovat toipuneet hienosti alkukesällä tapahtuneesta katastrooffista (aiheesta lisää pääset lukemaan täältä https://jutunjuuri.fi/ihana-kesa/ ), […]

Lue lisää >

13.06.2022

Ihana kesä

Ihanaa, kun vihdoin voi sanoa, että on kesä! Lämpö hellii, mutta on saatu myös sateita. Aika mahtavaa näin puutarhaharrastuksen kannalta. Hedelmäpuiden kukinnat alkaa olemaan ohi kirsikoiden kukintaa lukuun ottamatta ja nyt seuraillaan, saadaanko satoa. Uskoisin, että ainakin päärynästä on tulossa […]

Lue lisää >

30.05.2022

Hedelmäpuut kukkii

Nyt on se aika vuodesta, jolloin sydän alkaa läpättämään onnesta heti, kun astuu pihalle. Puutarhassa kukkii tulppaanit ja narsissit, mutta parasta on hedelmäpuiden kukinta. Tämä on meidän puutarhan kauneinta aikaa. Hedelmäpuiden kukinnan aloitti tutusti kriikunapuut. Joka vuosi harmittelen sitä, ettei […]

Lue lisää >

16.05.2022

Kasvihuonepuuhailuita

Jes, vihdoinkin ilmat ovat lämmenneet niin paljon, että kasvihuoneeseen pääsee tekemään istutuksia. Pitkän talven jälkeen avasin suurella riemulla kasvihuoneiden ovet ja lähes samantien iski tahto paeta paikalta. Kasvupenkit olivat aivan täynnä rikkakasveja. Niiden kanssa olen taistellut jo muutaman kesän, mutta […]

Lue lisää >

02.05.2022

Vihdoinkin kukkia

En ole varmasti minään muuna vuonna ollut näin riemuissani lumien sulettua. Yhä edelleen paikoitellen löytyy runsas kerros lunta, mutta nyt on jo niin paljon maata näkyvissä, että voi jo riemuita. Myönnän, että alkoi todella tuntumaan sille, että tänä vuonna kevät […]

Lue lisää >

17.04.2022

Malttia malttia…

Toiveissa oli, että tässä postauksessa pääsisin kertomaan lumien sulaneen ja maan olevan näkyvissä, mutta yhä edelleen lunta riittää. Talven kulkuväylät ovat pääosin sulaneet, mutta muutoin joka puolella on paksuhko lumikerros. Nyt kuitenkin huomaa, että lumien sulaminen on alkanut nopeutumaan, joten […]

Lue lisää >

04.04.2022

Taimien kasvua ja pohdintoja keväästä

En varmaan ole ainoa, josta tuntuu, ettei kevät tänä vuonna etene ollenkaan. Lumimäärät ovat aina vain valtavia, enkä muista, että aiemmin olisi ollut näin paljon lunta huhtikuussa. Olen kaiholla katsellut kasvihuoneille päin ja miettinyt, että näihin aikoihin siellä on yleensä […]

Lue lisää >

21.03.2022

Kevättä ilmassa

Maaliskuu alkaa lähenemään loppusuoraa ja ulkona on valtavista lumikasoista huolimatta ihanan keväistä. Aurinko on paistanut lähes pilvettömältä taivaalta ja ulos mennessä takki tuntuu olevan liikaa. Linnut laulavat ja räystäistä tippuu vesi. Tämä on niin ihanaa aikaa! Tänä vuonna lumien sulaminen […]

Lue lisää >