27.05.2024

Munakoison uskomaton kasvuvauhti

Munakoisojen kasvuvauhti on aivan uskomaton. Aluksi kasvu tuntuu niin hitaalta, että tulee kuvitelma, ettei taimista ikinä tule mitään, mutta kun ensimmäiset varsinaiset lehdet on alkaneet kasvamaan, alkaa hurja kasvuspurtti.

Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.

Ensimmäinen kuva on otettu 29.4. Seuraava on otettu siitä kahden viikon kuluttua ja viimeinen kuva on otettu tänään. Ensimmäisen ja viimeisen kuvan välillä on siis 4 viikkoa.

Lannoitteena olen käyttänyt Dutch Formula-sarjan lannoitteita (klik), joiden totesin jo viime vuonna olevan erinomaisia. Usein olen kasvihuoneeseen istuttaessa siirtynyt pitkävaikutteisiin lannoitteisiin, mutta tänä vuonna jatkan lannoitusta näillä myös kasvihuoneessa.

Kasvihuoneistutukset on tänä vuonna vähän viivästyneet johtuen ensin viileistä keleistä ja sen jälkeen kiireistä, mutta onneksi nämä hommat eivät ihan niin päivälleen ole.

Istuttaessani taimia kasvihuoneeseen, sekoitin kasvukuoppiin biohiiltä, sillä olen havainnut sen olevan ainakin taimikasvatuksessa suureksi hyödyksi. Biohiili sitoo itseensä ravinteita ja vapauttaa ne hitaasti kasvien käyttöön. Jos biohiilet eivät ole entuudestaan tuttuja, niin niihin kannattaa ehdottomasti tutustua klikkaamalla tästä.

Paprikat ovat nauttineet kasvihuoneen lämmöstä ja pian saadaankin jo ensimmäiset paprikat maisteltavaksi. Tänä vuonna ensimmäisenä satoaan alkaa kypsyttämään Ramiro Red.

Hedelmäpuiden kukinta-aika on puutarhamme kauneinta aikaa. Tänä vuonna omenapuiden kukat ovat valtavia! Tosin nyt on niin kuumaa, että kukinta on hyvin lyhyt. Siitä siis kannattaa nauttia täysillä nämä muutamat päivät, jonka aikaan puut ovat upeimmillaan.

Ihastuttavan upeaa toukokuun loppua! Nyt vihdoin saadaan nauttia kesästä!

Hillevin puutarha

Lue lisää artikkeleitamme