Kukat ovat tärkeä osa joulun tunnelmaa, eikä itselleni joulua tule ilman jouluasetelmien tekoa. Kukkien asettelu joululaulujen soidessa tuo itselleni joulufiiliksen.
Joka vuosi pyrin siihen, että asetelmissa on myös sellaisia kukkia, jotka jäävät joulun jälkeenkin ilahduttamaan. Tänä vuonna jouluasetelmiin päätyi joulutähti, sypressi, tulilatva, pitsilehti ja muratti.
Olen säästänyt aiemmilta vuosilta jouluasetelmissa olleita koristeita ja koreja, joten hyödynsin niitä koristeluissa.

Pieni joulutähti ei kaivannut muuta kuin suloisen astian. Ruukulla on valtava merkitys siihen, miltä kasvi näyttää, joten yksittäiset joulukukat kannattaa laittaa koristeruukkuun.

Varsinaiseen asetelmaan laitoin sypressin, pitsilehden, kirjavan muratin ja tulilatvan. Jouluasetelmissa kasvit saavat olla todella tiiviisti, sillä niihin ei tarvitse jättää kasvutilaa.
Otin ruukut pois ja sulloin kasvit ahtaasti koriin. Tyhjiin kohtiin laitoin multaa, mutta eipä tyhjiä kohtia paljoa jäänytkään. Koristeita sijoittelin vähän sinne ja tänne.

Tykkään tehdä asetelmia, koska niihin saa kivasti laitettua erilaisia kasveja, jolloin värit ja lehtien muodot korostavat vieressä olevien kasvien kauneutta. Näissä on vain mielikuvitus rajana!

Tälläinen joulukukkapöytä tuli meille tänä vuonna. Asetelmaan laitoin vielä pattereilla toimivan valonarun.
Asetelmien teko sopii kiireisellekin tekijälle, sillä asetelman tekee vartissa.

Ihanaa Joulua!
Jos haluat lukea aiempia jouluasetelma-postauksia, niin kurkkaa myös nämä: