Ei ole enää kauan, kun vuoden odotetuin (?) juhla on taas täällä. Itselläni oli vähän vaikeuksia saada joulufiiliksiä käynnistymään, mutta lasten kanssa piparien paisto ja joululaulujen laulaminen on alkanut saada itsellenikin joulun tuntua sydämeen. Lasten riemu ja joulun odotus on hyvin tarttuvaa!
Teen joka vuosi itse jouluasetelmat, joilla ilahdutetaan sukulaisia. Itse tehty kukka-asetelma on kiva vieminen ja ainakin toistaiseksi niistä on saajatkin tykänneet kovasti. Yleensä olen käyttänyt perinteistä sammalta ja jäkälää asetelmissa, mutta tänä vuonna halusin tehdä jotain uudenlaista ja jotakin sellaista, josta saajalle jää joulun jälkeenkin jotain.
Muistutan tässä välissä, että luonnonmateriaalien keräämiseen saatetaan tarvita maanomistajan lupa. Maassa olevia käpyjä voi kerätä, mutta sammalta, jäkälää tai puussa olevia käpyjä ei saa kerätä, ellei siihen ole maanomistajan lupaa.
Asetelmien teossa vain mielikuvitus on rajana. Se on mukavan rentouttavaa puuhaa ja jos ei asetelmien teko yhtään saa joulufiilistä nousemaan, niin ei sitten mikään. Itse hyödynnän aina vanhoja koristeita, ruukkuja ja koreja, jotka ovat jääneet aikaisemmilta jouluilta. Eli vink vink, älä tänä vuonna heitä jouluasetelmiesi koristeita ja astioita pois, vaan hyödynnä ne ensi vuonna.
Asetelmien tekoon tarvitaan siis joulukukkia, ruukkuja/koreja, multaa ja koristeita. Koristeina voi käyttää valmiiden koristeiden lisäksi käpyjä tai havun pätkiä, joihin on kiinnitetty rautalanka, jonka avulla ne saa kiinnitettyä asetelmaan.
Tänä vuonna tein kolme erilaista asetelmaa, joissa on joulukukkien lisäksi käytetty huonekasveja. Huonekasvit voi halutessaan istuttaa uudelleen joulun jälkeen tavalliseen ruukkuun. Käytin herttalyhtyä ja kahta erilaista kultaköynnöstä, jotka ovat helppoja juurruttaa ja joita muutenkin joutuu jatkuvasti karsimaan.
Ensimmäisen asetelman tein hopeanväriseen vene-malliseen koristeruukkuun ja laitoin siihen pienen joulutähden ja kaksi alkua pienehkö lehtistä kultaköynnöstä. Sen tarkempaa lajiketta en valitettavasti tiedä. Istutuksen jälkeen laitoin punaisen, viime vuotisesta jouluasetelmasta otetun, rusetin istutuksen keskelle ja tsädää, valmista. Nopeaa ja kuitenkin aika söpöä.
Toisen asetelman tein korkeaan, punaiseen ruukkuun. Istutin siihen lehtikaktuksen sekä herttalyhdyn alkuja. Koristukseksi asetelmaan riitti pieni keramiikka-sydän. Lehtikaktukset ovat ihania ja todella helppohoitoisia. Tälläinen sopii viemiseksi myös niille henkilöille, jotka onnistuvat saamaan kaikki sisäkasvit hengiltä alta aikayksikön… Tunnustan itsekin olevani surkea huonekasvien hoitaja, mutta tämä jaksaa palkita huonon hoidon kukkimalla pari-kolme kertaa vuodessa. Myös herttalyhty on super helppo kasvi, jonka suloisuus piilee sen ihanissa, herttamaisissa lehdissä.
Joskus yksinkertainen koriste korostaa parhaiten.
Viimeisen asetelman laitoin koriin, jossa on ollut jo useampana vuotena jouluasetelma. Kasveiksi valitsin joulutähden, valkoisen amarylliksen sekä perinteisen kultaköynnöksen.
Koristeeksi valitsin kävyn, kimaltelevia palloja ja punotun sydämen. Tökkäsin grillitikun sydämen punontojen väliin, jotta sain sydämen vähän korkeammalle. Muuten se ei näkyisi ollenkaan. Ajatukseni tässä asetelmassa oli se, että se näyttää joka puolelta katsottuna kivalta.
Näiden asetelmien myötä toivotan jokaiselle aivan ihanaa joulun odotusta sekä tunnelmallista, onnellista joulua!