Joka päivä saa hakea puutarhasta satoa joko herkuttelua tai ruuanlaittoa varten. Kasvit kasvavat ihan silmissä! Joskus jopa niin nopeasti, ettei niitä ehdi täysin ajoissa hakea…
Useampikin kesäkurpitsa on ehtinyt turhan isoksi, mutta ruuanlaitossa se ei oikeastaan haittaa. Liian isot kesäkurpitsat käytän kesäkurpitsahillon tai sosekeiton tekoon.
Sipulit ovat kärsineet kuivuudesta ja osa jää onnettoman kokoiseksi. Olisi ehkä ollut syytä olla vähän ahkerampi kastelun suhteen.
Palmukaali on yksi harvoista hyötypuutarhan antimista, joita meillä karsastaa kaikki muut paitsi minä. Käytän sitä pääosin smoothieissa. Pakastan sitä myös paljon; laitan lehdet kokonaisena pakastimeen pusseissa ja otan muutaman lehden kerrallaan.

Omat kurkut on jotain niin hyvää! Vähän epämiellyttävästä nimestään huolimatta ’Paska’ on lempparini. Äärimmäisen herkullinen ja runsassatoinen kurkku!
Tomaatteja kypsyy edelleen hyvin rauhalliseen tahtiin, joten tomaatteja käytetään pelkästään naposteluun.
Paprikatkaan eivät ole vielä päätyneet ruuanlaittoon, sillä pienimmäisemme voisi syödä paprikoita vaikka kuinka paljon. Tämän vuoden lajikkeet ovatkin pääosin pieniä ja sopivat hyvin naposteluun.

Joitakin vuosia sitten kasvatin monia kymmeniä tomaattilajikkeita joka kesä ja niiden väri- ja muotokirjo oli laaja. Näinkin tomaatit ovat kauniita ja herkullisia, mutta myönnän kaipaavani aiempien vuosien tomaattikorien kauneutta.

Marjapensaista saa päivittäin herkutella marjoja. Mustaherukat jäävät tänä vuonna hyvin pieniksi, mutta makuun kuivuus ei ole onneksi vaikuttanut.

Satokausi on siis täydessä vauhdissa ja tätä iloahan riittää pitkälle syksyyn saakka! Hyötypuutarhurin onnen aikaa!