Joka kevät taimien kasvuvoima ihastuttaa ja ihmetyttää. Kuinka voikaan pienestä siemenestä tulla kasvi, joka lopulta tuottaa satoa. Se on todella upeaa seurattavaa. Vaikka vuosittain tuon ihmeen näkee, niin silti se sykähdyttää joka kerta.
Toisaalta taimien kasvulle kuitenkin helposti sokaistuu. Tuntuu, kuin ne eivät kasvaisi juuri ollenkaan. Kun taimista ottaa joka viikko kuvia, huomaa, kuinka valtavan nopeasti ne muuttuvat. Ainakin itse yllätyn joka kerta, kun vertaan juuri otettuja kuvia viikon takaisiin. Jo viikossa pienistä, hennoista taimista on yht´äkkiä tullutkin selkeästi vantterampia ja suurempia.
Paprikoihin on nyt ihan pienessä hetkessä ilmestynyt hurjat määrät raakileita. Parisenkymmentä pientä paprikaa kasvaa kohisten ja kuiskii lupauksia aikaisesta sadosta. Iloitsin jo paprikoiden kukista aivan valtavasti ja nyt raakileiden ilmestyttyä iloitsen vielä enemmän. Minun täytyisi pian istuttaa paprikat vähän suurempiin ruukkuihin, sillä nyt ne on ihan minimaalisissa ruukuissa. Hyvin ne näyttävät pärjäilevän, mutta valoisalla ikkunalla ne myös kuivuvat vaarallisen nopeasti.
Olen koulinut tomaatin taimia nyt pikku hiljaa ja toistaiseksi homma alkaisi olemaan valmis. Jossain vaiheessa voi toki olla, että ne tarvitsevat vielä isompiin ruukkuihin istutuksen. Koulimisen jälkeen istutin taimet Biobizz All Mix-multaan, joka on vahvasti esilannoitettu orgaaninen maaperäsekoitus. Jännä nähdä, miten niiden kasvu piristyy uudessa kasvualustassa.
Root!t-juurrutussienet osottautuivat todella näppäriksi. Ne pitivät pitkään kosteuden sisällään, mutta juuristo pysyi kuitenkin ilmavana. Juuret ovat niin ilahduttavan hyvännäköiset!
Osa taimista on vielä ihan pieniä, mutta kun parisen viikkoa menee eteenpäin, niin alkaa ikkunalaudalla olemaan ahdasta. Nyt vielä sopii taimia hyvin ikkunan eteen. Toisaalta, tuossa on niin valtavan kuuma, että orvokin taimet olivat jo saaneet palovaurioita, eli pian on alettava laittamaan hyllyköitä ikkunoiden eteen, jotta taimet pääsevät vähän turvallisemman matkan päähän kuumuudesta.
Pienimmäisiä tällä hetkellä ovat nämä suloiset basilikan taimet. Istutin ne useamman siemenen ryppäisiin, jotka on helppo koulia myöhemmin omiin ruukkuihinsa. Odotan jo paljon sitä hetkeä, kun pääsen poimimaan ensimmäiset kypsät tomaatit kasvihuoneesta ja ottamaan niiden seuraksi basilikaa. Ne kauden ensimmäiset tomaatti-basilikaleivät ovat niin huippu ihanat!
Viimeksi kerroin, että meillä on lunta vielä aivan kauheasti. Nyt onneksi lumet ovat alkaneet saada kyytiä ja ensimmäiset piipotkin ovat jo näkyvissä. Pääsin jopa kasvihuoneeseen. Syksyllä kasvihuoneen siivous jäi vähän kesken, joten sieläkin puuhaa riittää. Vanhat tukinarut on otettu pois ja kohta pääsen seinien pesuun. Näin keväällä kasvihuoneen pesukin on ilo, kun on odottanut pitkän talven, että pääsee sinne taas puuhastelemaan.
Ensi kerralla käydään jo kurkkailemassa, mitä puutarhassa tapahtuu. Toivon mukaan lumet ovat sitten jo sulaneet ainakin lähes kokonaan ja ensimmäiset kukat jo kukkivat puutarhassa. Tänään näimme jo ensimmäiset perhosetkin. Melkoisen sykähdyttävä tunne! Ihana kevät!