Marraskuussa tuntuu, että puutarhan kauneus on mennyttä aikaa ja odottelee, että lumi kuorruttaa koko puutarhan kauniin valkoiseksi. Pikaisella yleissilmäyksellä kauneutta ei ehkä löydykkään, mutta kun katsoo kaikessa rauhassa vähän lähempää, niin yllättävän paljon puutarhasta löytyy kauniita asioita yhä edelleenkin.
Jää ja kuolleet kasvin osat ovatkin yllättävän kauniita, kun niitä tarkastelee lähempää. Kasvien ruskeus korostaa jään kimallusta kauniisti. Minusta on ihanaa seurata aamuisin jään sulamista, kun yö on ollut pakkasella ja päivä alkaa kääntymään plussan puolelle. Tuo hetki kuvastaa minusta hienosti sitä, miten luonto jatkuvasti muuttuu, mutta me emme vain aina huomaa pysähtyä sen äärelle. Pieni asia, mutta kuitenkin niin suuri.
Osa syysleimujen kukista jäi jatkamaan kukintaa, kun pakkaset saapuivat. Suloisia ja haaleita väripilkkuja muuten niin harmaassa puutarhassa. Nämäkään eivät kaukaa katottuna järin kauniita ole, mutta läheltä katsottuna ne ovatkin ihan söpöjä.
Syysasterit jäätyvät ja sulavat, jäätyvät ja sulavat… ja säilyttävät kauniin värikkyytensä. Uskomattoman sitkeitä kasveja!
Eri kasvien siemenkodat ovat minusta upeita. Ruskea ei kuulu lempiväreihini todellakaan, mutta erilaisten siemenkotien muotojen kirjo on todella mahtava.
Juhannusruusuista löytyy yhä edelleen muutamia kauniita lehtiä, joiden punaisuus hehkuu muutoin niin ruskeassa puutarhassa todella huomiota herättävästi.
Ruusujen kiulukat ovat kauniin muotoisia ja upean värisiä. Siihen vielä lisäksi vähän jäätä ja ainakin minun silmiäni niiden kauneus hivelee.
Ehkä vähän runollista etsiä marraskuisesta puutarhasta kauneutta, mutta itse elin monet vuodet ajatellen, ettei loppusyksyllä puutarhassa ole mitään kaunista, kun kukat ovat lopettaneet kukkimisensa. Sen vuoksi en tykännyt syksystä ollenkaan. Kun aloin tarkoituksella etsimään kauneutta ympäriltäni, niin huomasin, kuinka paljon sitä löytyykään. Joskus täytyy vain oikeasti vähän etsimällä etsiä.
Mukavaa marraskuun alkua!
