02.12.2019

Puutarhaharrastajan talvi

Vaikka talvella puutarha uinuu talviunta, niin onneksi puutarhaharrastus ei nuku. Sisällä voi kasvattaa monenlaista herkulteltavaa ja silmänruokaa. Joulu-tammikuu on ihanaa aikaa keskittyä sisällä puutarhailuun yrttien, itujen, huonekasvien ja kukka-asetelmien teon merkeissä.

Valon vähyys luo haastetta kasvien kasvattamiseen, mutta pöytäpuutarhan avulla sekin ongelma on helppo hoitaa. Pöytäpuutarhan valaisinputket ovat juuri sopivat lehtimassan kasvattamiseen. Tykkään pöytäpuutarhasta sen monikäyttöisyyden vuoksi. Alkutalvesta siinnä on hyvä kasvattaa salaattia ja yrttejä ja lopputalvesta taimia.

Kastelu on helppoa, sillä vesi kaadetaan altaaseen, josta kasvit saavat kapillaarisesti sen hyödynnettyä omaan käyttöönsä pitkäksi ajaksi. Itse arvostan yksinkertaisia ja helppoja ratkaisuja ja sitä pöytäpuutarha tarjoaa.

Rakastuin viime talvena ituihin ja tänä talvena into jatkuu. Herkullista, terveellistä ja tuoretta syötävää, jonka ”kasvattaminen”  on todella nopeaa. Muutamassa päivässä saa lautaselleen tuoreita herkkuja. Nam!

Idut ovat oivallisia salaateissa, leipien päällä tai lisukkeena sellaisenaan. Omaksi suosikikseni on noussut sinimailasen idut.

Huonekasvit auttavat kasvi-ikävään. Itse jostain syystä unohdan aina niiden hoidon, joten huonekasveja meillä on melko vähän. Sen sijaan tykkään puuhastella erilaisten kasviasetelmien kanssa.

Jouluna itse tehdyt kukka-asetelmat ovat kivoja viemisiä, sillä ne ovat persoonallisia. Asetelmissa voi käyttää luonnonmateriaaleja (muista, ettei joka miehenoikeus koske esimerkiksi sammaleiden, jäkälien ja puissa olevien käpyjen keräämistä), huonekasveja, joulukukkia ja aiempien vuosien koristeita.

Jos joulufiilis ei tule asetelmia tehdessä, niin ei missään!

Näiden puuhailuiden parissa meneekin hyvin joulukuu ja tammikuussa katse siirtyy jo ensi vuoden kasvatuksiin.

Mukavaa joulukuuta!

Hillevin puutarha

Lue lisää artikkeleitamme