23.03.2021

Pääsiäiskukkia ja -istutuksia

Pääsiäinen lähestyy ja ainakin itselleni pääsiäisen yksi rakkaimmista asioista on kukat. Minusta on ihana valmistautua pääsiäiseen tekemällä omia pääsiäisistuksia. Jo kukkien vaihtaminen rumista muoviruukuista erilaiseen ruukkuun tuntuu tekevän ihmeitä.

Tänä vuonna pääsiäiskukiksi valitsin perinteisten narsissien ja helmililjojen lisäksi tulilatvan, soilikin ja saintpaulian.

Haluan helmililjojen ja narsissien olevan pääsiäisenä kukassaan, joten valitsin sellaiset, jotka olivat vasta nuppuvaiheessa.

Säilytän ne pääsiäiseen saakka viileässä, valoisassa paikassa ja tuon ne sisälle vasta lähempänä pääsiäistä.

Vaihdoin muoviruukut kookosruukkuihin ja kylvin kolmanteen kookosruukkuun ohraa. Nämä kolme laitan lähekkäin myös pääsiäisenä ja lapset huolehtivat ohraruukun koristelusta.

Aiemmin halusin piilottaa sipulikukkien sipulit, mutta ihan turhaan. Sipulit ovat oikeastaan aika kauniita, eikä niitä ole syytä piilotella. Ainakin näin ne toimivat minusta tosi kivasti. Kookosruukun ruovius ja sipulit sopivat hyvin yhteen.

Soilikin, tulilatvan ja saintpaulian istutin samaan koriin. Ensin ajattelin koristella istutuksen munilla tai sulilla, mutta loppujen lopuksi tykästyin tähän pelkistettyyn tyyliin, jossa pääosassa kukkien hempeys ja pirteys.

Valkoisen saintpaulian ja soilikin keltainen keskus tulee aivan ihanasti esille keltaisen tulilatvan vieressä.

Aiemmin inhosin keltaisia kukkia, mutta nykyään etenkin keväällä todella kaipaan keltaisen pirtsakkuutta. Tulee heti keväisempi olo, kun sisällä on keltaisia kukkia.

Ostin myös tulppaaneja, vaikka tiedän, että ne eivät pääsiäiseen saakka kestä. Pääsiäiseksi hankin keltaisia tulppaaneja, mutta nyt nämä vaaleanpunaiset ihanuudet veivät voiton.

Tulppaanien kestoa voi pitkittää viemällä ne yöksi viileään paikkaan. Meillä ulkoeteinen on juuri sopiva tähän tarkoitukseen.

Loppuviikosta käyn hakemassa sisälle oksia maljakkoon, jotta ne ehtivät avaamaan lehtensä pääsiäiseksi. Tulppaanien kanssa käy erinomaisesti esimerkiksi koivun tai syreenin oksat. Taidan myös kokeilla, miltä lehtikuusen oksat näyttävät tulppaanien kaverina.

Ihanaa pääsiäisen odotusta Sinulle!

Hillevin puutarha

Lue lisää artikkeleitamme