Kasvimaiden laitto alkaa nyt viimeistään olemaan ajankohtainen asia. Teen vuosittain paperille kasvimaasuunnitelman, jonka säilytän seuraavaa vuotta ajatellen. Kun aloitan tekemään uutta kasvimaasuunnitelmaa, katson ensin edellisen ja sitä edellisen vuoden suunnitelmat, joista saan selville, mitä missäkin on kasvanut. Niiden perusteella pystyn ottamaan uudessa suunnitelmassani huomioon viljelykierron.
Viljelykierto tarkoittaa sitä, että kasvien paikkaa vaihdetaan tietyn väliajoin. Perunan, sipuleiden ja kaalien paikkaa olisi hyvä vaihtaa vuosittain, jotta perunarutto, sipulikärpänen ja kaalikärpänen eivät pääse tekemään niin paljon tuhojaan. Itse vaihdan vuosittain kaikkien kasvien paikat. Toisaalta, lavakauluskasvimaallani kasvien uudetkaan paikat eivät hirveän kauas toisistaan pääse, mutta parempi sekin kuin ei vuoroviljelyä ollenkaan.
Eri kasvit käyttävät maasta eri ravinteita ja osa tuo ravinteita lisää. Esimerkiksi hernekasvit tuovat maahan typpeä, eli ne ovat hyviä maanparantaja kasveja. Syksyllä niiden juuret kannattaakin jättää maahan, jotta niistä saadaan kaikki hyöty irti.
Eri kasveilla on myös omia tuholaisia, joiden tuhoja pyritään estämään viljelykierron avulla. Lisäksi niillä on erilaiset juuret; osalla juuret jää pintaan ja osan juuret menevät syvälle maahan möyhentäen sitä.
Eli viljelykierrolla pyritään välttämään maan väsyminen ja tuholaisten pesiytyminen maahan, sekä parantamaan maan koostumusta.
Kun olen kitkenyt kasvimaalta rikkaruohot ja lisännyt uutta multaa ja kompostia, on kylvöjen tekeminen nopeaa, kun seuraa valmista kylvösuunnitelmaa. Kylvän kasvimaalle aina myös kukkia, sillä ne antavat silmän iloa ja lisäksi ne ovat hyödyllisiä. Esimerkiksi samettikukat ja kehäkukat toimivat tuholaisten karkottajina ja houkuttelevat pölyttäjiä kasvimaalle. Lisäksi ne ovat syötäviä ja niillä voi koristella esimerkiksi kesäiset jälkiruuat ja leivonnaiset. Samettikukat ja kehäkukat ehtivät hyvin kukkimaan loppukesästä pakkasiin saakka.
Kylvösten kastelun jälkeen laitan kasvimaalle aina harsot. Ne eivät ole kaunistuksia, mutta tasaavat lämpöä ja kosteutta sekä suojaavat linnuilta. Monet linnut mielellään kävisivät herkuttelemassa kylvetyillä siemenillä ja nostelisivat sipulit ylös. Meillä on kanoja, jotka myös viihtyisivät kasvilavoissa etsiskelemässä matoja, joten harsot on pakko olla jo ihan niiden takia. Sitten, kun kasvimaa jo kukoistaa, niin sitten pienet kuopimiset eivät enää haittaa.
Tänä vuonna lannoitteena käytän Nekon Vegamix-lannoitetta ja Natria luujauhoa. Vegamix on pitkävaikutteinen yleislannoite, joka soveltuu kasvimaiden lisäksi kaikkialle puutarhaan. Luujauhosta vapautuu hitaasti kasveille tarvittavia ravinteita, joten ylilannoittamisen vaaraa ei ole. Tämä on ehdottomasti positiivista, sillä ylilannoittaminen on kasvien kannalta ehdottomasti vaarallisempaa kuin liian vähäinen lannoittaminen.
Meillä alkaa pikku hiljaa näkymään eloa kasvimaalla. Lehtikaalit, salaatit, porkkanat, herneet, punajuuret ja härkäpavut alkavat pikku hiljaa ilmoitella olemassa olostaan. Vaikka nyt tuntuu, ettei kasvimaalla tapahdu oikein mitään, niin kuukauden päästä huomaa, miten vauhdilla kasvit kasvavatkaan.
Yrttilaatikosta saakin jo satoa käydä napsimassa, sillä salvia ja viinisuolaheinä talvehtivat erinomaisesti ja niitä on päässyt jo käyttämään. Ihanaa, kun heti kesän alusta saakka pääsee hyödyntämään oman kasvimaan satoa. Tästä se oman sadon onni taas alkaa!
Ihanaa kesän alkua!