Vielä viime postauksessa nautin lämpimästä syksystä ja elättelin toiveita, että kelit jatkuisivatkin niin ihanan lämpöisinä. Mutta kylmyys iskikin ihan yks kaks ja syksy tuntui saapuvan lähes yhdessä yössä.
Vaikka kesän kuumuus välillä tuskastutti, niin olen siitä huolimatta ehdottomasti kesäihminen ja näin syksyn tullen koen ahdistusta tulevasta syksystä ja talvesta. Helpotusta syksyahdistukseen haen sadosta, hortensioista, sekä tulevasta ruskasta.
Omenasato on nyt parhaimmillaan. Kuten viime postauksessa kerroin, meidän omenasadon laatu on heikkoa, vaikka omenoita tulee paljon. Olin jo ihan valmis kaatamaan koko puut tai siis kaadattamaan puolisoni toimesta ne, mutta ehkäpä niille pitää antaa vielä mahdollisuus. Kun löytää sen yhdenkin hyvälaatuisen omenan, niin onhan se niin hyvää, ettei niistä kokonaan raaskisi luopua.
Viinirypäleet ovat alkaneet saamaan väriä. Muutamia on jo maisteltu, kun ei olla maltettu odottaa, mutta raakojahan ne vielä ovat. Eiköhän kuitenkin ihan piakkoin päästä herkuttelemaan kypsillä viinirypäleillä.
Päärynäpuun alta löytyi muutama tippunut päärynä. Onnettoman kokoisia, mutta herkullisia. Pieni koko, iso maku!
Kriikunoita tulee ihan valtavasti. Puut ovat ihan täynnä hedelmiä. Kriikunoista en osaa tehdä mitään, mutta syödään niitä sellaisenaan ihan hurjia määriä syksyisin, sillä kaikki meidän perheessä rakastaa näitä.
Kriikunat ovat makeimmillaan vasta ensimmäisien pakkasöiden jälkeen. Silloin niiden maku on parhaimmillaan. Ehkä ainoa lohtu ensimmäisiin pakkasiin…
Kurkkusatomme oli tosi myöhässä, mutta sen hyvä puoli on se, että nyt kurkkuja riittää pitkälle syksyyn. Kurkkujen lisäksi kasvihuoneesta pääsee hakemaan paprikoita ja tomaatteja. Melonit ja persikat vielä jatkavat kypsymistään.
Näin se kesä vaihtui syksyksi ja vaikka toisaalta harmittaakin, niin helpottaa, kun keskittyy näihin hyviin asioihin, joita syksy tuo tullessaan.
Ihanaa syyskuuta!
