Tähän aikaan vuodesta on ihana kierrellä puutarhassa katsomassa, miltä tuleva sato voisi parhaimmillaan näyttää. Luonnosta kun ei koskaan tiedä, niin ei voi kuitenkaan vielä varmaksi sanoa, että näin ja näin paljon tulee esimerkiksi omenoita tai päärynöitä, mutta jos hyvin käy, niin nyt kasvavat raakileet kypsyvät.
Näyttäisi sille, että tänä vuonna kriikunoita saadaan paljon. Osa puista ihan notkuu raakileita. Kriinapuut tuppaavat valtaamaan joka vuosi lisää kasvualaa, sillä ne leviävät todella tehokkaasti. Toisaalta, koska puutarhassamme on hyvin tilaa, niin antaa levitä vaan.

Luumuja sen sijaan näyttäisi tulevan todella vähän. Yksittäisiä luumuja sielä täällä. Toisaalta, luumut ovat tässä vaiheessa hyvin hämäävästi samannäköisiä kuin lehdet, joten ainahan voi toivoa, että en vain huomaa raakileita lehtien seasta.

Omenoita näyttäisi tulevan todella paljon. Ikävä kyllä usein meidän omenasadon laatu on niin heikkoa, että iso omenasato tietää myös paljon kompostiin meneviä hedelmiä. Ei auta, kuin toivoa, että tänä vuonna laatukin olisi hyvä.

Viinirypäleiden tertut näyttävät todella tyhjiltä. Olen jo useamman vuoden ajatellut, että viiniköynnökset pitäisi leikata, mutta jostain syystä se jää aina tekemättä. Kuvittelisin, että sadosta tulisi parempi, kun opettelisimme viiniköynnöksen leikkaamisen. Jospa tänä syksynä sadonkorjuun jälkeen sekin tulisi hoidettua.

Mustaherukoiden oksat eivät suoranaisesti notku raakileista, mutta meidän napostelutarpeisiin nähden niitä näyttäisi tulevan ihan mukavasti. Myös kanat tykkäävät käydä marjapensaista napsimassa marjoja, joten joka vuosi käymme pientä kilpailua, kuka ehtii ensin!

Myös karviaiset meillä päätyy pääosin tuoreena syötäviksi. Joskus olemme tehneet kirsikoista ja karviaisista mehua ja se oli kyllä oikein herkullista, joten ehkäpä tänäkin vuonna voisi sitä tehdä. Itse en juurikaan juo mehua, mutta muu perhe voisi sitä arvostaa.
Tämän vuoden karviaissato näyttäisi ihan hyvältä. Tämä pensas oli kaikista tyhjimmän oloinen, eikä sekään pahalta näytä.

Tänä vuonna päärynäsadolta odotetaan paljon. Tai no, paljon on ehkä pientä liioittelua, mutta edellisiin vuosiin verrattuna paljon. Pikaisella laskulla laskin tänään reilu 20 raakiletta ja tähän saakka ennätys taitaa olla 6 päärynää.
Meillä on kolme päärynäpuuta, joista tämä on ainoa, joka tekee satoa. Muut eivät ole edes kukkineet minään vuonna, mutta ehkäpä ne ovat vain jotenkin super hitaita kasvamaan…

Kirsikoita näytti minusta aiemmin tulevan runsaasti, mutta tänä aamuna havaitsin puiden olevan aika tyhjän näköisiä. Liekkö niille kuivuus olisi ollut liikaa? Voi myös olla, että pidemmällä ”kirsikkametsässä” olevissa puissa on enemmän raakileitä, mutta ainakin niissä, mitä kurkkailin, niin tuleva sato näytti aika onnettomalta.

Köynnösvadelma tekee marjoja melko vähänlaisesti, mutta se ei aiempinakaan vuosina ole ollut erityisen runsas satoinen. Nyt se on alkanut leviämään, joten ehkäpä jonain vuonna siitä saadaan enemmänkin satoa.

Toivotaan, ettei mitään hasardia tapahdu, sillä ainakin nyt tuleva satokausi hedelmien ja marjojen osalta näyttäisi ihan kivalle.
Ihanaa heinäkuuta Sinulle!