Tämä on viides kesämme nykyisessä kodissamme ja puutarhassamme. Joka vuosi jaksan yllättyä ja innostua, mitä kaikkea puutarhamme tarjoilee.
Puutarhamme näyttää melko villiintyneeltä ja paikoin se sitä onkin. Se kuitenkin tarjoilee luonnoneläimille mahtavat puitteet ja sen vuoksi monimuotoisuus on vahvasti läsnä.
Joskus aiemmin haaveilin puutarhasta, jossa kaikki on tiptop ja kuvitelmissani hoidin tätäkin puutarhaa siten, ettei hoitamattomia, villejä alueita olisi ollenkaan.
Onneksi en kyennyt moiseen urakkaan, sillä olisin möhlinyt pahasti!
Puutarhastamme löytyy pieni lammikko, jonka ympäroi rikkaruohojen lisäksi kurjenmiekat, kurjenpolvet ja kanukat. Se on myös mutainen, eikä kuvasta ajatuksiani kauniista puutarhan vesiaiheesta.
Tarkoituksena oli siistiä alue ja yrittää saada vedestä kirkas pienen suihkulähteen kera. Näin jälkikäteen ajatus suorastaan naurattaa!
Ensimmäisenä kesänä päätimme jättää alueen villiksi, jottei pienin lapsistamme innostu lammikosta liiaksi, vaan pysyttelee kauempana vedestä. Onneksi päätimme näin.
Havaitsin ensimmäisenä kesänä, että lammikko on koti ”vesilikoille”, eli mantereille ja myös sammakot kutevat sen äärellä. Seuraavina kesinä huomasin, että sieltä löytyy paljon muutakin. Lammikosta löytyy sudenkorentojen ja vesiperhosten toukkia, sekä erilaisia koppakuorisia ja vesimittareita.
Lammikon äärellä kuluu helposti tunteja, kun jää ihmettelemään, mitä kaikkea elämää vedessä onkaan.
Eläinten poikasia pääsemme seuraamaan paljon. Lintuja, oravia ja jäniksiä. Tänä kesänä pihapiirissämme on elellyt jänis aivan pienestä poikasesta lähtien. On ollut aivan ihanaa seurata sen kasvua.
Iltasella, kun menee puutarhaan, niin pääsee ihailemaan jäniksen poikasen kuljeskelua kasvihuoneen läheisyydessä ja nauttimaan oravanpoikasten kilvoittelusta. Eräänä iltana katselin, kun toinen oravanpoikanen istuskeli puutarhapenkillä ja toinen juoksi minun ympärilläni moneen kertaan.
Vaikka oravat ja jänikset tuppaavat aiheuttamaan tuhojakin, niin silti olen todella onnellinen aina, kun seurailen niiden touhuja. Uskon, että mahdumme vallan mainiosti elelemään yhdessä tällä tontilla.
Tänä vuonna pölyttäjiä on ollut todella runsaasti. Talomme välikatolla on ilmeisesti useampiakin pesiä ja räystään alla käy melkoinen pörinä ja kuhina.
Kuulemani mukaan näyttää hoopolta, kun tuijotan kohti yläilmoja ja hymyilen leveästi kuunnellessani pölyttäjien pörinää. Minusta siinnä ei ole mitään outoa, sillä pölyttäjät ovat puutarhurin parhaita ystäviä.
Villiintynyt puutarhamme tuntuu olevan myös perhosten mieleen. Myönnän, etten itse tunne perhosia juurikaan, joten olen puolisoni lajintuntemuksen varassa hyvin usein. Tänä kesänä olemme päässeet nokkosperhosten lisäksi ihailemaan esimerkiksi aurora-, sitruuna- ja amiraaliperhosia.
Kasvihuone on ollut tänä vuonna tukahduttavan kuuma ja tuntuu, ettei sielä meinaa saada happea, vaikka kaikki ovet ja ikkunat ovat auki. Siitä huolimatta olen todella onnellinen aina, kun käyn sieltä hakemassa herkkuja ruokapöytään.
Tänä vuonna olen ottanut paljon rennommin kasvihuoneidenkin suhteen. Aiemmin meillä oli kesäinen ”vitsi”, että aina kun joku kysyi, missä äiti on, niin kaikki vastasivat: No kasvihuoneessa tietenkin! Tänä kesänä näin ei ole ollut, mutta näyttää satoa silti tulevan.
Satokasvien lisäksi kasvihuoneissa viihtyy myös rikkaruohot, mutta en aio niistäkään ottaa stressiä.
Puutarha muuttuu nyt vinhaa vauhtia. Värit seuraavat toinen toisiaan ja kukinnot vaihtuvat. Tuntuu, että aina, kun menee puutarhakierrokselle, niin löytyy joku uusi kukka.
Mikäpä puutarhassa on nyt kierrellessä. Sammakon poikaset pompahtelevat sielä ja täällä, linnut laulavat, pörriäiset pörisevät, kukat kukkivat ja tuoksut vaihtuvat. Tällä hetkellä puutarhamme valtaa ruusun tuoksu, joka seuraa lähes minne tahansa kuljenkaan.
Unelmieni puutarha, se siisti ja täysin hoidettu, on vaihtunut villiintyneeseen ja luonnonmukaiseen puutarhaan. Hyvä näin.
Tämä on hyvä minulle, koko meidän perheelle ja ennen kaikkea luonnolle.
