19.02.2024

Paprikan taimien kahden viikon kasvu

Paprikoiden koulimisesta on nyt kaksi viikkoa ja kasvu yllätti jälleen kotipuutarhurin. Yleensä kasvun huomaa vasta valokuvista, mutta nyt kasvu on ollut niin nopeaa, ettei sitä voi olla huomaamatta muutenkin.

Kuvapareista ensimmäinen on otettu kaksi viikkoa sitten ja toinen tänä aamuna.

Taimet heti koulimisen jälkeen.

Kuvakulma on pikkuisen eri, mutta ero on huima. Taimet osuvat jo valoihin, joten valojen nostaminen on nyt ajankohtaista.

Tässä taimet vähän lähempää kuvattuna. Ensimmäinen kuva on kaksi viikkoa sitten heti koulimisen jälkeen otettu ja seuraavat kaksi otin tänään.

Koulin taimet BioBizz Light Mix-kasvualustaan, johon sekoitin Orcanic BioChar biohiiltä. Kasteluveden mukana olen antanut taimille juurtenkasvua kiihdyttävää AHF Root Stimulator-ravinnetta. Piakkoin aloitan myös muiden ravinteiden antamisen AHF-sarjasta.

Jännityksellä odotan, kuinka suureksi taimet ehtivätkään kasvamaan ennen kuin ne on aika istuttaa kasvihuoneeseen.

Ensi kerralla aiheena on tomaattien ja munakoisojen kylvö, sillä sitten ollaankin jo maaliskuussa.

Maaliskuussa päivät ovat jo niin pitkiä, ettei valoisassa paikassa ole enää välttämätöntä tarvetta lisävalolle, joten silloin pääsee kasvatuspuuhiin myös he, joilla ei lisävaloja ole käytössä.

Ihanaa helmikuun loppua!

Hillevin puutarha

Lue lisää artikkeleitamme