Viileästä alkukesästä huolimatta kasvihuoneesta aletaan jo saada satoa. Ensimmäinen paprika on jo kypsynyt ja kurkut ovat alkamassa tekemään satoa.
On jotenkin ihana ajatus, että juhannuksena ollaan jo edes vähän oman sadon äärellä.


Paprikat ovat tänä vuonna todella hyvällä mallilla ja uskon, että saamme niistä oikein hyvän sadon. Tavoitteena oli, että paprikaa saa syödä reilusti kesän aikana tuoreeltaan ja ruuissa, mutta sen lisäksi saada niitä pakkaseen talven varalle. Uskon, että tavoite tulee täyteen.
Lajikkeita ei tänä vuonna montaa olekkaan, sillä ajatus ei ollut päästä niinkään maistelemaan erilaisia paprikoita, vaan saada kunnon sato. Ramirot ovat jo vuosia olleet luottopaprikoitani.

Munakoisot ovat kasvaneet hyvin ja ensimmäiset raakileetkin alkaneet kehittymään. Munakoisoista ajattelin tänä vuonna oppia kokkailemaan enemmänkin. Niistä yleensä tulee niin hyvin satoa, että on harmi, jos jäävät käyttämättä.
Viime kesän lemppariksi nousi täytetyt munakoisot, mutta jospa tänä vuonna löytyisi muitakin yhtä herkullisia munakoisoruokia.
Helppojen ja nopeiden täytettyjen munakoisojen reseptin löydät klikkaamalla tästä.

Tomaatteja saadaan odotella vielä. Raakileita on runsaasti, mutta menee heinäkuuhun ennen kuin päästään maistelemaan.

Lehtikaalit ovat kasvaneet ihan kivasti. Ei mene kauaa, kun pääsee niilläkin herkuttelemaan.

Porkkanat pitäisi pikkuhiljaa jo harventaa, jotta ne mahtuvat hyvin kasvamaan. Maisseja meinasin hyödyntää taas herneiden tukena. Ne saavat vielä hetken kasvaa ja sen jälkeen kylvän herneitä niiden juurelle.
Näin olen tehnyt useampana vuonna ja keino on osoittautunut näppäräksi.

Ensimmäiset omat perunat syötiin viikko sitten, mutta niiden kanssa oltiin otettu varaslähtö jo keväällä ja laitettu perunat kasvamaan ämpäreihin sisälle. Näin juuri ennen juhannusta onkin hyvä kertoa, että meinattiin myös jouluksi kasvattaa omat perunat ämpäriperunoina. Ajatus on jollain tavalla aika houkutteleva. Kunhan vaan muistetaan laittaa ne kasvamaan syksyllä.
Ihanaa juhannusta Sinulle! Askel askeleelta päästään taas satojen pariin ja tästähän kasvu vain kiihtyy!