Kirjoittaja:
Hillevin puutarha
Kirjoitukset:
Vuoden 2025 puutarhakauden yhteenveto
Joka vuosi käyn läpi, mitä puutarhakaudessa onnistui ja mikä ei, ja pohdin, miksi niin tapahtui. Toisinaan luonto aiheuttaa haasteita ja niille harvemmin voi mitään, mutta tulee sitä usein itsekin möhlittyä ja jälkikäteen asioiden pohtiminen antaa hyvää tietoa tuleville vuosille. Tänä […]
Viimeisiä sadonkorjuita ja persiljan kuivatusta
Puutarhakausi alkaa olemaan auttamatta loppusuoralla, sillä ilmat kylmenevät kylmenemistään. Kasvihuoneet on nyt tyhjennetty ja viimeisemmäksi olen jättänyt yrttien säilömisen ja porkkanoiden noston. Tänä vuonna sato ehti hyvin kypsymään. Vain pieni määrä tomaatteja ja paprikoita jäi raa´aksi ja ne tuotiin sisälle […]
Satoa pöytään
Parasta syksyssä on ehdottomasti oman puutarhan antimien syöminen ja säilöminen. Vaikka satoa on saanut pitkin kesää, niin ainakin meillä satokauden huippu on ehdottomasti juuri syksy. Sen lisäksi, että hedelmiä ja vihanneksia saa syödä tuoreeltaan ja käyttää ruokaan, niistä tehdään hilloja, […]
Herkullinen lehtikaali
Lehtikaali on terveellinen ja herkullinen vihannes, jonka kasvattaminen on helppoa ja vaivatonta. Keväällä siemenet voi suorakylvää ja ne ehtivät vallanhyvin kasvamaan komeiksi kasvustoiksi kesän aikana. Talven varalle sen säilöminen on helppoa, sillä se ei vaadi mitään muuta kuin pakkaseen laiton. […]
Näin valmistat ihanaa lipstikkasuolaa
Lipstikka on helppohoitoinen maustekasvi, joka soveltuu erinomaisesti esimerkiksi keittojen maustamiseen. Luin lipstikkasuolan korvaavan lihaliemen, joten pitihän minunkin sitä testata. Lipstikkasuola nousi samantien omaksi suosikikseni. Herkullista ja helppotekoista. Mikäs sen parempaa! Ainesosat: 1 osa lipstikan lehtiä hienonnettuna½ osa suolaa Huuhdoin lipstikan […]
Katsaus hyötykasveihin
Viileästä alkukesästä huolimatta kasvihuoneesta aletaan jo saada satoa. Ensimmäinen paprika on jo kypsynyt ja kurkut ovat alkamassa tekemään satoa. On jotenkin ihana ajatus, että juhannuksena ollaan jo edes vähän oman sadon äärellä. Paprikat ovat tänä vuonna todella hyvällä mallilla ja […]
Lisäboostia juurrutukseen
Juurruttaminen on mielenkiintoista ja hauskaa puuhaa. Se tarkoittaa uuden kasvin kasvattamista esimerkiksi pistokkaasta, ja eri kasviryhmillä on erilaiset vaatimukset. Pensaat, kuten syreenit tai marjapensaat, vaativat usein enemmän aikaa, tasaista kosteutta ja juurrutusaineen, jotta juuret ehtivät kehittyä kunnolla. Hyötykasveista esimerkiksi tomaatin […]
Vinkkejä esikasvatuksiin
Jutellessani ihmisten kanssa puutarhasta, nousee melko usein esiin ongelma juuri esikasvatusten teossa. Esikasvattaminen koetaan haasteelliseksi ja turhaudutaan, kun taimet eivät kasvakaan toiveiden mukaisesti. Tässä postauksessa annan helppoja ja yksinkertaisia vinkkejä, joilla esikasvattaminen onnistuu. Taimikasvatuksessa tärkeää on hyvä kasvualusta, sopiva kosteus […]
Raakileita ja kevätkukkia
Kevään ihanuus; taimissa alkaa olemaan raakileita ja ulkona kukkii kevätkukat. Tämä on se kuuluisa Hetki ennen hunajaa, josta Nalle Puh sanoi, että se on hetkistä paras. Paprikan taimet ovat kasvaneet hyvin ja niissä on jo isot raakileet. Ymmärrät varmasti harmitukseni, […]
Taimikuulumisia
Kevään taimikasvatukset ovat hyvällä mallilla. Paprikoissa on ensimmäiset nuput, tomaatit odottavat koulimista, munakoisot ovat itäneet ja värinokkosissa pilkistää ensimmäiset varsinaiset lehdet. Paprikan taimet alkavat olla niin isoja, että ne pitäisi jo istuttaa suurempiin ruukkuihin. Ne pärjäisivät kasvihuoneeseen istutukseen asti pienissäkin […]
Tomaatin kasvatus – Esikasvatus, hoito ja parhaat vinkit
Tomaatin kasvatus on palkitseva harrastus, joka tarjoaa mahdollisuuden nauttia itse kasvatetuista, maukkaista tomaateista. Vaikka Suomen kesät ovat lyhyitä, oikeilla menetelmillä ja tarvikkeilla voit saavuttaa runsaan sadon. Tässä postauksessa kerron tomaatin kasvatuksen vaiheet esikasvatuksesta ulosistutukseen ja annan vinkkejä tuotteisiin, jotka tukevat […]
Vuoden ensimmäiset kylvöt
Koska paprikat vaativat pitkän esikasvatusajan ja minulla on käytössä lisävalot, aloitin jo paprikoiden kylvöt. Ajatuksena on, että tuorekäytön lisäksi paprikoita voisi käyttää ruokiin. Tykkään syystä tai toisesta enemmän suippopaprikoista, joten suurin osa paprikoista onkin niitä, mutta täytettyjä paprikoita varten kasvatan […]
Kylvökalenteri esikasvatuksille
Nyt on hyvä aika tehdä oma kylvökalenteri, jotta ei käy niin, että jonkin kasvin esikasvatusaika sujahtaakin ohitse. Apuna voi käyttää netistä löytyviä kylvökalentereita, joiden avulla kylvökalenterin teko on nopeaa. Kylvökalenterin teko helpottaa siinäkin suhteessa, että osaa varautua hankkimaan tarvittavat siemenet […]
Vuoden 2024 jouluasetelmat
Joka vuosi teen jonkunlaisia jouluisia kukka-asetelmia, joilla ilahdutetaan lähimmäisiä. Asetelmien tekoon tarvitaan kukkia, ruukkuja/koreja, multaa ja koristeita. Koristeina voi käyttää valmiiden koristeiden lisäksi käpyjä tai havun pätkiä, joihin on kiinnitetty rautalanka, jonka avulla ne saa kiinnitettyä asetelmaan. Asetelmien teossa vain […]
Parhaat joululahjaideat kotipuutarhurille
Joulu lähestyy vinhaa vauhtia ja alkaa perinteinen pohdinta, mitä lahjaksi läheisille. Puutarhainnostunut henkilö tulee varmasti ilahtumaan puutarhanhoitoon liittyvistä lahjoista. Tästä postauksesta saat ideoita, joilla lahjanhankinnasta tulee helppoa ja vaivatonta. Siemenet Kasvien siemenet on hintaansa moninverroin suurempi lahja ja ne on […]
Miten puutarhaintoilija selviää talvesta?
Puutarhassa syyshommat on jo tehty ja puutarhaintoilija saattaa kokea ahdistusta siitä, ettei pääse puutarhassa puuhastelemaan moneen kuukauteen. Osa osaa ottaa levon kannalta, mutta mitäpä jos intoa olisi vaikka muille jakaa? Tästä postauksesta saat muutamia vinkkejä puutarhaintoilijan talveen. Kirjat ja lehdet, […]
Puutarhakausi 2024: epäonnistumiset
Viime kerralla ruodin kauden onnistumisia ja tällä kertaa pohdiskelen, mikä epäonnistui ja miksi. Sellaista vuotta ei ole tainnut ollakaan, että kaikki olisi onnistunut täydellisesti. Epäonnistumisiin voi vaikuttaa luonnon oikut, mutta yhtälailla usein omasta toiminnasta löytyy syy. Aina parempi, jos syy […]
Puutarhakausi 2024 onnistumiset
Jälleen on aika tehdä perinteiset katsaukset menneeseen puutarhakauteen. Jokaiseen vuoteen mahtuu onnistumisia ja epäonnistumisia, ja sehän on osa tämän harrastuksen kiinnostavuutta. Osaan onnistumisista ja epäonnistumisista vaikuttaa omat teot, mutta ihan kaikkeen ei voi itse vaikuttaa. Vuosittain käyn kauden jälkeen läpi, […]
Vielä on satoa jäljellä
Tänä aamuna maa oli kuurassa ja hengitys höyrysi ulos mennessä. Kasvihuoneissakin oli melko viileän tuntuista, joten lähipäivinä olisi tarkoitus tyhjentää kasvihuoneista sadot kokonaan. Tänä aamuna haimme puutarhasta ja kasvihuoneista täksi päiväksi ruokaa ja herkkuja. Kesäomenat alkavat olla jo vähissä, mutta […]
5 parasta asiaa syyskuusta
Syyskuussa ei voi enää uskotella itselleen, etteikö syksy olisi saapunut. Meille, jotka eivät erityisemmin välitä syksystä, saati talvesta, syyskuu voi olla melkoinen kauhistus. Ajatus siitä, että puutarhakausi alkaa olemaan ohitse ja luonto alkaa valmistautumaan talvilomalle, ei erityisemmin lämmitä mieltä. Mutta […]


