09.03.2020

Aika kylvää tomaatit

Olen selvästi omasta aikataulustani myöhässä tänä keväänä lähes kaikessa, mikä koskee uutta puutarhakautta. Onneksi vielä ei tarvitse panikoitua, mutta pikkuhiljaa täytyy alkaa aikataulua kirittämään, mikäli meinaan olla ajoissa.

Viikonloppuna kylvin tomaatit. Aiempina vuosina olen ensimmäiset tomaatit kylvänyt helmikuun alussa ja siitä asteittain jatkanut kylvöjä huhtikuun alulle saakka.

Tänä vuonna kylvin kaikki kerralla.

Tänä vuonna kylvin myös poikkeuksellisen vähän tomaatteja sekä taimi- että lajikemäärällisesti.

Halusin, että kasvihuoneen lisäksi tomaatteja voidaan kasvattaa kesäkeittiöllä ja sielä näppärimpiä ovat ruukkutomaatit, jotka eivät vaadi erityisiä tuentoja ja jotka tekevät kuitenkin reilusti satoa.

Lisäksi halusin muutaman tomaatin talon päätyyn, koska auringossa tomaattien maku on todella uskomaton.

Amppelitomaatti Hundreds and Thousands on niin uskomattoman satoisa, että se varmaan jää itselläni jatkuvaan valikoimaan, sillä siitä riittää lapsille napsittavaa koko kesäksi.

Omat lajikkeeni tänä vuonna ovat:

Hundreds and Thousands

Balconi

Super Sweets

Tigeretta Cherry

Zolotoy Samorodok

Berry Garden

Pink Baby Plum

Lemon Cherry

Green Tiger

Tigerella

Ukranian Purple

Black Prince

Costoluto Fiorentino

Kylvöalustana käytin ihan super näppäriä Root It-juurrutussieniä. Kokeilin niitä viime vuonna ensimmäistä kertaa ja tykästyin. Ei sotke, eli voi hyvin tehdä kylvöt vaikka keittiössä, siemenet itivät ja kasvoivat niissä hyvin ja juurrutussienet pitivät hyvin sopivan kosteustason. Todella helppoa esikasvatusta!

Tomaatit ovat siitä ihania, että itävät nopeasti. Viikonloppuna tein kylvöt ja tänään oli jo ensimmäiset koukut nousseet pintaan. Ihan kohta pääsen ihailemaan tomaattien sirkkalehtiä ja siitä hetken kuluttua nauttimaan tomaatin tuoksusta. Oih, rakastan tomaatin kasvatus-aikaa!

Ihanaa maaliskuuta Sinulle!

Hillevin puutarha

Lue lisää artikkeleitamme